
Blogi päivitetty 9.11.2008
9.11.2008
>>Mintulle lisätty mätsäritulos + blogia päivitetty
2.11.2008
>>Käytiin Mintun kanssa pyörimässä Kajaanissa, ja neiti olikin VSP-pentu & KP.
Blogiin päivittelyä aiheeseen liittyen, tulossivulle toki myös. Myös Mintun omaa sivua on muokkailtu
ja marraskuun galleria avattu.
26.10.2008
>>Blogia ja lokakuun galleriaan muutama Mintun kuvanen lisää.

Tervetuloa koirieni Agarwaen Timmyn ja Crimson Light's Truly Divinen, tutuille vain Timin ja Mintun, sivuille.
Sivuille on koottu turreista jos jonkinmoista materiaalia, kuvia ja selaista. Toivottavasti viihdyt sivuilla, ja tulet käymään myös uudemman kerran!
-------
Sivut ovat olleet olemassa vuodesta 2004 saakka, milloin toiminnassa, milloin pitkällä tauolla. Ne ovat muuttaneet osoitettaan ja ulkoasuaan, mutta aihe on aina pysynyt samana. Sivut on suunniteltu resoluutiolle 1280x800, mutta ilmeisesti ne toimivat passelisti myös pienemmillä resoluutioilla. Sivut toimivat parhaiten Mozilla Firefoxilla, sekä Internet Explorelilla.
Tekstit ja ulkoasu ovat minun omaa käsialaani jokaisella sivulla. Kameran takana olen suurimmalta osalta heilunut minä itse, mutta onhan tuota turrea muutkin kuvanneet. Kuvien ottajien nimet mainitaan jokaisen sivun alalaidassa erikseen.
-Laura
Ulkoasun kuvat © Netta T.
Etusivun kuva © Iiris V.
Ulkoasu © Laura P.
Tekstit © Laura P.