MINTTU
”Ei tuo koira kovin älykkäältä vaikuta, mutta ilmeisesti se on kuitenkin aika oppivainen.”
Mintussa on selvät on-off-vaiheet. Toisinaan se on aivan äärettömän jäinen luontokappale, joka ei tuntuisi hoksaavan, vaikka sitä viskaisi pallolla päähän. Välillä se puolestaan on energiaa pursuva karvapallo, joka sinkoilee ympäriinsä tassut viuhtoen ja valmiina tekemään ihan mitä vaan kivaa ihan kenen vaan kanssa.
Minttu on melkoisen varautunut kaikkea uutta ja pelottavaa kohtaan, ja osaakin pelätä mitä ihmeellisimpiä asioita. Se voi yhden äkin haukkua karvat pystyssä jollekin ihmissilmään aivan olemattomalle asialle. Neiti pelkäsi aluksi niin ruohonleikkuria, roskapönttöä kuin puistonpenkkiäkin, ja kaikkia näitä sen piti haukkua karvat pystyssä, vähän muristakin. Kun Minttu saa rauhassa tutustua pelottavaan kohteeseen ja todeta itse, ettei mitään hätää ole, se oppii nopeasti olemaan pelkäämättä enää. Kaikki uusi kyllä kiinnostaa, mutta siihen tutustuminen ottaa yleensä aikansa.
Myös vieraat koirat kuuluvat Mintun mielestä tähän pelottavaan ryhmään, jolle pitää haukkua ja murista mahdollisimman kovaäänisesti. Ei Minttu vihainen ole, ja se lopettaa mekkalan heti, kun pääsee haistelemaan vierasta, mutta uusi tuntuu pelottavan sitä kovasti. Yleensä Minttu pistää heti leikiksi uuden kaverinsa kanssa, ellei vieras tee liian rajua sisääntuloa ja säikäytä Minttua. Silloin neitiin tutustuminen on hankalampaa, mutta onnistuu kyllä, kun antaa Mintun itse tehdä aloitteen.
Muiden koirien kanssa Minttu viihtyy mitä mainioimmin. Siitä on hauskaa, kun on kavereita, joiden kanssa leikkiä. Se rakastaa niin juoksu- kuin painimisleikkejäkin, erityisen hauskaa on roikkua kiinni kaverin pitkissä korvissa tai karvoissa! Minttu leikkii varsin kovaan ääneen mekastaen, äänestä on helppo tunnistaa, kuka on paikalla. Neiti osaa olla hyvin varovainen pienten pentujen kanssa leikkiessään, ja sietää nuoremmiltaan melkein mitä tahansa.
Minttu rakastaa vinkuleluja ja ruokaa. Sen lempileluja ovat ehdottomasti nimenomaan kankaiset vinkuvat lelut, joita voi vingutella ennen nukkumaanmenoa. Minttu ei ole kovinkaan kiinnostunut noutoleikeistä tai palloista, ainoat esineet joita se noutaa, ovat kankainen frisbee ja vinkuvat lelut. Niitäkään se ei aina muista tuoda takaisin, ihan turhaa sellainen nääs.
Helpoiten Minttu on motivoitavissa makupaloilla, joiden avulla sen saa nopeasti tekemään melkein mitä tahansa. Minttu on myös nopea oppimaan, ja muutamalla toistolla se yleensä tajuaa opeteltavan asian idean. Helpointa sille on opettaa rauhallisia temppuja. Sellaiset temput, joissa pitäisi esimerkiksi lääppiä tassulla tai loikkia, eivät ota sujuakseen ilman täydellisen oikeaa mielentilaa ja ohjaajan suurta kekseliäisyyttä.
Minttu on ahne toveri, joka kulkee aina mukaan keittiöön kerjäämään ruokaa, jos suinkin mahdollista. Tietenkään Timin ruokakuppia ei voi myöskään jättää tarkastamatta, siellähän voisi olla vaikka jämäpaloja…
Minttu on oikein miellyttävä koira juuri rauhallisuutensa takia. Sen kanssa on helppo matkustaa, eikä neiti stressaa autossa, junassa eikä bussissa. Minttu sopeutuu myös hyvin nopeasti uuteen paikkaan, se on yleensä miltei heti kuin kotonaan.
Kuten monet muutkin koirat, Minttu rakastaa seuraa ja laumansa kanssa puuhastelemista. Se valitsee makuupaikkansa siten, että voi joko olla lähellä Timiä tai minun huoneessani. Yönsä se viettää lattialle unohtuneen vaatekappaleen tai sinisen mattoni päällä tuhisten. Minttu on myös erityisen kiinnostunut talon jyrsijäpopulaatiosta, ja voikin istua pitkiä aikoja paikoillaan rottahäkin edessä katsellen rottien puuhasteluja.
Kokonaisuudessaan Minttu on iloinen ja miellyttävä shetlantilainen, joka on aina valmis kokemaan uutta ja oppimaan, kunhan sen saa ensin sytyteltyä!
MINTTU TULEE TALOON
Jossain vaiheessa vuotta 2007 tajusin, etten voisi ottaa Timiä mukaani, kun muuttaisin omaan talooni muutaman vuoden päästä. Paljon liikuntaa ja aktiviteettejä vaativa, riistaviettinen, isoon omakotitaloon ja maalla vapaana juoksemaan tottunut koira ei tulisi koskaan nauttimaan elämästään kerrostaloyksiössä minun kanssani, eivätkä vanhempanikaan haluaisi siitä luopua.
Minä tarvitsin ihan oman koiran.
Neljä vuotta aikaisemmin en olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että olisin saanut luvan ottaa meille toisen koiran. Mutta niin siinä vain kävi, että kun eräällä mökkireissulla aloin jutella asiasta äitini kanssa, hän vastasi myöntävästi. Siinä vaiheessa ei ollut riemulla rajaa, ensi kesäksi saisin oman koiranpennun!
Siitä alkoi rotuvaihtoehtojen selailu. Sheltti, kiinanharjakoira, belggarit ja muut mukavat rodut pyörivät mielessä, selasin kasvattajien sivuja ja tutkin asioita. Nopeasti kuitenkin selvisi, etteivät vanhempani ainakaan harjista tähän taloon ottaisi (”Hyi, tuohan näyttää ihan kaljulta rotalta! Ei tuollaista!”), ja jäljelle jäi kasa paimenrotuja. Monet niistä olivat kuitenkin varsin isoja, mikä pienessä opiskelija-asunnossa tulisi olemaan melkoinen haitta. Sheltti tuntui hienolta ratkaisulta, pienikokoinen, miellyttämishaluinen ja kaunis koira, sellaisen minä halusinkin.
Nopeasti tulin myös siihen tulokseen, että haluaisin ehdottomasti nartun. Timin volinat juoksuisten narttujen perään ja muu mukava olivat sen verran rasittavia asioita, etten toista samanlaista ainakaan haluaisi. Värikin oli helppo valita, blue merle oli minun mieleeni, ja näillä eväillä lähdin itselleni pentua etsiskelemään.
Timi olisi tietenkin kastroitava, mutta ei se haitannut.
Vuosi kului sukkelasti eri pentueita tutkien, sähköpostia kasvattajille lähetellen ja muutamia puheluita soitellen. Oikeaa pentua oli vaikea löytää, pariin otteeseen minulle tarjottiin urosmerleä tai trikkiä narttua, mutta halusin merlen nartun ja se siitä.
Huhtikuussa syntyi Minttu. Heti pennun syntymästä asti olimme Kirsin kanssa yhteyksissä, ja pari kuukautta menikin Mintun kasvamista odotellessa. Sitten viimein, paria päivää ennen koulujen loppumista, oli aika lähteä hakemaan Minttua Vähäkyröstä. Pitkä automatkahan siitä tuli, yövyimme Seinäjoella ja lauantaina kävimme hakemassa Mintun. Automatka kotiin sujui mainiosti, pentu nukkui sylissäni useamman tunnin. Timi otti uuden toverinsa hienosti vastaan, ja tuollahan tuo pikku karvapallo nyt on.
Mintulla on myös kaksi sisarusta;
Crimson Light`s Fancy Cover &
Crimson Light`s Fine Liquorice.
Ulkoasun kuvat © Laura P.
Sivun kuvat © MinnaP., Laura P. & Netta T.
Ulkoasu © Laura P.
Tekstit © Laura P.
