Info-sivultamme saat, kuten nimikin taitaa jo kertoa, jos jonkinmoista tarpeellista ja tarpeetonta tietoa sarjakuvaan liittyen. Kannattaa lukea, jos yhtään kiinnostaa syvemmin tämä.

>>Andriaana-roolipeli ja Andriaana Elite
Andriaana Elite tosiaan on roolipelin pohjalta luotu sarjakuva, se tuntui helpoimmalta aiheelta tällä porukalla lähteä työstämään. Jokainen meistä neljästä on pelannut Andriaanassa vuodesta 2005 saakka ja ollut vahvasti mukana roolipelin muutoksissa ja vaiheissa, nykyään Lara ja Kuutamo sitä ylläpitävätkin. Ei siis ihme, että hahmoista, saaresta ja koko Andriaanasta on tullut piirtäjäkaartille varsin rakas ja tärkeä, siitä on helppo ja hauska piirtää.

Andriaana-roolipelin ja Andriaana Eliten tapahtumat poikkeavat rajusti toisistaan. Niitä ei siis kannata sotkea keskenään. Osa sarjakuvassa esiintyvistä hahmoista ei ole enää pelissä ja pelin tärkeitä elementtejä on jätetty pois, sillä ne on todettu täysin tarpeettomiksi sarjakuvan juonen kannalta. Laumat sekä alueet mukailevat kuitenkin roolipelin vastaavia ja sarjakuvassa esiintyvät hahmot ovat kaikki jossain vaiheessa pyörineet Andriaanassakin pelailtavina. Mikäli haluat tutustua Andriaana-roolipeliin, linkki sinne löytyy esimerkiksi tämän sivuston etusivulta.

>>Andriaanan saari
Andriaana on kaunis ja kukoistava saari meren keskellä. Ympäristö saarella on varsin vaihtelevaa, ja jokaiselle laumalle on oma alueensa. Ihmisiä saarella on joskus aikojen alussa ollut, mutta nämä ovat tuntemattomasta syystä jättäneet saaren taakseen eivätkä ole sen koommin palanneet.

Afuelin alue on karua ja lumista, kylmää seutua. Siellä ei kasva paljon mikään, eikä siellä yleensä kauhean paljon porukkaa liikukkaan. Alueella on lumisia tasankoja ja lumihuippuisia, liukkaita vuoria. Myös jäinen rannikko ja muut jääkentät kuuluvat tähän lumiseen maisemaan.

Befalasin mailla on puolestaan varsin metsäistä. Suurin osa metsiköistä on synkkiä havumetsiä, joihin befalaslaisten tumma turkki sulautuu loistavasti. Befalasin alueella on runsaasti saaliseläimiä ja puroja sekä muita pienempiä juomapaikkoja. Keskellä havumetsää on suuri ja valoisa niitty, joka toimii yleisesti lauman kokoontumispaikkana. Metsä on paikoitellen varsin soista, aluetta reunustaa jyrkkä ja vaarallisen oloinen kalliomuodostelma.

Carmiksen alueelta löyty runsaasti niittyjä ja lehtimetsiä. Siellä on varsin valoisaa ja lämmintä, oikein viihtyisiä seutuja. Carmiksen mailta löytyy myös suuri vesiputous, joka laskee kirkasvetiseen ja runsaskalaiseen lampeen. Lammella on mukavaa kalastamisen lisäksi käydä uiskentelemassa ja pitämässä muutenkin hauskaa. Metsän keskellä on pyöreä, tasaiseksi tallautunut sammaleinen paikka, jota kutsutaan yleisesti nuotiopaikaksi, vaikkei siellä enää mitään nuotiota ole moniin vuosiin nähtykään.

Djalan reviiri kulkee aivan Carmiksen alueiden vierestä, ja onkin melko lailla samankaltaista kuin carmislaisten seudut. Valoisissa metsissä kulkee paljon saaliseläimiä, erityisesti kaniinit ja rusakot suosivat näitä alueita. Djalan raja kulkee pitkän matkaa merenrantaa pitkin, ja laumalla onkin omistuksessaan aivan ihana hiekkaranta. Ederan alfa Kheiron on onnistunut anastamaan Djalalta näiden kauniin nurmikentän, mikä kismittääkin laumalaisia kovin.

Edera ei kuulu saaren alkuperäisiin neljään laumaan, ja sillä onkin vähemmän alueita kuin muilla. Ederalaiset kuitenkin koettavat parhaansa mukaan laajentaa alueitaan anastamalla niitä muilta laumoilta. Alun perin Ederalle kuului ainoastaan kaunis, vanha kartano kylän liepeiltä, sekä rakennuksen puistomainen piha. Kheiron kuitenkin on onnistunut valloittamaan laumalleen ennen djalalaisille kuuluneen nurmikentän sekä osan Carmiksen lehtimetsää.

Yhteisiä alueita ovat sitten aivan rannikon tuntumassa sijaitsevat kauan aikaa sitten ihmisten rakentamat hökkelit. Talot ovat puisia, ja sisältä löytyy paljon huonekaluja. Pienellä kyläntapaisella on hieman huono maine, siellä väitetään jopa kummittelevan. Harva tosin uskoo tuota. Myös suuri luolasto on yhteistä, siellä täytyy olla tarkkana ettei eksy, saati tipahda alas liukkaalta kalliolta.

>>Katso kartta Andriaanan saaresta!
Kartan on piirtänyt hitodama Laran ohjeistuksen pohjalta (iso kiitos hänelle!) ja värittänyt Parsa Tucci hitodaman ohjeiden mukaan.

Vaikka saaren alueet vaihtelevatkin melkoisen rajusti ilmastoiltaan, vuodenajat eivät vaihdu saarella laisinkaan. Afuelin alueet ovat aina ikiroudassa, ja lehtimetsissä on ikuinen kesä. Tosin kun meillä Suomessa on kesäaika, on Djalan ja Carmiksen alueilla tavallista poutaisampaa, kun taas syksyllä sateet yleistyvät. Befalasin havumetsän loppuvaiheilla voi tulla luntakin vastaan, sillä se alkaa aivan Afuelin kenttien kyljestä. Kylä, Ederan alueet ovat sitten myös kesävyöhykettä. Meren rannalla on tietenkin hieman viileämpi kuin muualla, koska mereltä päin käy tuuli.

>>Laumat ja niiden kriteerit
Laumoja saarella on viisi kappaletta. Niistä neljä, Afuel, Befalas, Carmis ja Djala pitävät itseään saaren alkuperäisinä laumoina, kun taas Edera on tuoreempi tuttavuus, varsinainen tulokas muiden silmissä. Kullakin laumalla on oma alueensa, johtajansa ja kriteerinsä, joiden perusteella lauma valitsee jäsenensä.

Afuel on saaren pohjoisosan kylmillä ja lumisilla seuduilla elelevä valkoturkkinen joukko. Afuelilaiset ovat hyvin eri kokoisia- ja näköisiä, ainoa ehto laumaan kuulumiselle on se, että turkin pohjaväri on valkoinen.
Afuelin alfa on Fealicy.

Befalas on havumetsien tummaturkkinen koiraeläinkansa. Befalasit ovat yleensä keskikokoisia tai suuria, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Turkin kuuluu olla tumma, mutta silti värivaihtoehtoja on yhtä monta kuin tummia sävyjäkin.
Befalasin alfana toimii Nivyva.

Carmis on erilaisten ruskeaturkkisten tai muuten vain lämpimän sävyisten koiraeläinten lauma. Tummemmat merkit turkissa ovat toki sallittuja, eikä koolle ole rajoitteita.
Carmiksen alfaparin muodostavat Fiore sekä Riddler.

Djala ei ole asettanut laumalaistensa ulkonäölle muita kriteereitä, kuin että näillä tulee olla jossain kohden kehoaan jonkinmoinen koru tai vaatekappale. Mitä useampi, sitä parempi. Djalalaiset ovat ehdottomasti saaren peruslaumoista taistelutaitoisimpia ja lauman alfa haluaakin pitää laumansa mahdollisimman itsenäisenä.
Djalan alfa on Yelenha Verimerkki.

Edera on Andriaanan uusin lauma, joka on hyvin nopeasti muodostunut suurimmaksikin. Ederaan pääsee kuka tahansa, mitään kriteereitä sille ei ole. Alueita on kuitenkin hyvin vähän, ja ederalaiset koettavatkin parhaansa mukaan valloitella uusia alueita muilta laumoilta ja ovat hyvin tarkkoja omista alueistaan. Rajoille on asetettu vartijoita, jotka tunnistaa helposti sinisestä kangaskappaleesta, jota nämä kantavat mukanaan aseeseensa tai itseensä solmittuna. Suuren kokonsa vuoksi Edera on joutunut nimeämään varsinaisen alfansa lisäksi myös kaksi upseeria, jotka pitävät laumaa kasassa.
Ederan alfa on Kheiron, upseereina toimivat Dew ja Divian.