agarwaen.org-domain otettiin käyttöön 15.11.2007. Palvelun tarjoaa Futuron.
Domain hankittiin lähinnä lukuisten sivustojeni käyttöä varten, lisäksi mukaan on eksynyt muutamia yhteissarjakuvaprojekteja,
joissa itsekin pyörin mukana. En hostaa muiden sivuja, ellei ole jokin erikoistilanne käsillä.
Domainin nimi agarwaen.org juontaa juurensa sekarotuisen koirapiskini nimeen, Agarwaen Timmy on hän.
Alisivustoja pääset tutkailemaan alla olevista kuvanamikoista. Niistä klikkailemalla sivusto aukeaa uuteen ikkunaan.
-Laura

>>Agarwaen, jonka mukaan domainin osoitekin nimettiin, on eläimistölleni omistettu sivusto. Se on tarkoitettu pääasiassa esittelemään koiraani Timiä,
mutta pienoisen siivun sivutilasta ovat saaneet myös hamsterini, rottani sekä hiireni. Paljon valokuvia ja sensellaista roskaa luvassa koko lössistä.

>>Destionaly on jo vuodesta 2004 lähtien netissä pyörinyt sivusto, joka on lähinnä tarkoitettu säilytyspaikaksi piirtelyilleni ja sarjakuvilleni. Äärimmäisen alhainen
julkaisukynnys on valtavan matala, joten melkoista sotkua ja karmeutta on mahdollista löytää. Paljon tavaraa ja muuta mukavaa.

>>Andriaana on foorumissa pelattava koiraeläinroolipeli, joka on pyörinyt netissä aina vuodesta 2005 saakka. Pelaajakaarti on mitä mainiointa ja pelin juoni
kehittyy jatkuvasti, joten tylsää ei ole ehtinyt tulla koskaan. Myös foorumin ulkopuolella on runsaasti toimintaa, improsarjakuvan ja muiden oheisjuttujen ohella
miittailaan pari kertaa vuodessa.

>>Supereitsents, tai tutuille vain Setä, on kesällä 2007 käyntiin pyörähtänyt yhteissarjakuva, jota piirrän yhdessä ystäväni Mayun kanssa. Andriaanasta tutuilla hahmoilla
vedettyä agenttipelleilyä sarjakuvan muodossa, tarjolla myös aiheeseen liittyvää galleriakuvitusta.

>>Andriaana Elite pyörähti käyntiin maaliskuussa 2008. Kuten nimikin jo kertoo, se on hyvin vahvasti Andriaana-roolipeliin pohjautuva sivusto. Sarjakuvaa on jälleen kerran luvassa,
tällä kertaa neljän piirtäjän yhteistyönä ja vesivärein toteutettuna.