TILAUSTYÖT
Lisäraha ei ole koskaan pahitteeksi, kun sattuu harrastamaan niinkin kalliita asioita kuin hevosia, koiria (etenkin näyttelymaksut ovat huima rahareikä) sekä piirtämistä.
Siispä otan vastaan tilaustöitä, jotka pyrin tekemään huolellisesti tilaajan ohjeiden mukaan. Teen tilauksesta niin piirustuksia, maalauksia kuin ulkoasujakin.
TAIDE
Voin tehdä tilaustyön joko sarjakuvamaisella tai realistisemmalla tyylillä. Voin siis piirtää kuvan vaikkapa roolipelihahmostasi tai lemmikistäsi. Minulla on käytössäni monia eri välineitä vesiväreistä puuväreihin ja tietokoneeseen, joten voit
valita työn tekotavan monista eri vaihtoehdoista. Piirrän parhaiten erilaisia eläimiä (erityisesti koiraeläimet), mutta voin koettaa myös ihmisten piirtämistä - laadusta tosin en mene takuuseen.
Otan tilaukset vastaan sähköpostiini osoitteeseen
laura_pitkanen[at]suomi24.fi . Kun tilaat, kerro millaisen kuvan haluat. Sinulla tulee olla selkeä kuva piirrettävästä kohteesta, minä en halua piirtäessäni lähteä arvailemaan kohteen ulkonäköä.
Kerro myös, millaiseen asentoon hahmon haluat, millaista taustaa olet ajatellut (jos työhön tulee tausta) ja millä välineillä/tyylillä haluat minun kuvan tekevän. Mikäli haluat minun piirtävän realistisen kuvan lemmikistäsi, piirrän eläimen valokuvan
pohjalta.
Voit valitan välineet kuvan toteuttamiseen seuraavista: vesivärit, puuvärit, vesiliukoiset puuvärit, tietokone, lyijykynä, tussit (copic & pro marker) sekä pastellit. Voin myös sekoittaa eri välineitä keskenään.
Kun olen saanut tilauksen, luonnostelen kuvan ja lähetän luonnoksen tilaajan sähköpostiin. Tässä vaiheessa voidaan vielä keskustella mahdollisista muutoksista ja korjailuista kuvan suhteen. Tämän jälkeen työstän kuvan loppuun ja lähetän siitä pienen version
tilaajan sähköpostiin. Tämän jälkeen tilaaja voi maksaa kuvan. Maksun voi suorittaa laittamalla rahat tililleni. Muistakin maksutavoista voidaan keskustella. Kun näen rahojen tulleen tililleni laitan kuvan postiin (tilaajan on siis annettava minulle osoitteensa).
Tietokoneella toteutetuista töistä on mahdollista saada A4-kokoinen printti.
Hinnasto
Hinnat ovat suuntaa antavia ja niistä keskustellaan lisää tilauksen yhteydessä. Hinta määräytyy käytettävien välineiden ja työn monimutkaisuuden mukaan.
Mikäli tausta ja hahmo sisältävät paljon yksityiskohtia, hinta on korkeampi. Toisaalta taas yksinkertainen hahmo ja simppeli tausta laskevat työn hintaa. Postimaksut
sisältyvät hintaan!
A5-kokoinen mustavalkoinen kuva ilman taustaa 3-5e
A5-kokoinen mustavalkoinen kuva taustalla 5-8e
A5-kokoinen värillinen kuva ilman taustaa 4-8e
A5-kokoinen värillinen kuva taustalla 6-10e
A4-kokoinen mustavalkoinen kuva ilman taustaa 4-8e
A4-kokoinen mustavalkoinen kuva taustalla 7-15e
A4-kokoinen värillinen kuva ilman taustaa 8-15e
A4-kokoinen värillinen kuva taustalla 15-20e
Suuremmista kuvista voidaan sopia lisää sähköpostitse.
Esimerkkikuvia
Viemällä hiiren kuvan päälle saat lisätietoa sen tekotavasta. Kuvat suurenevat klikkaamalla!
ULKOASUT
Olen harrastellut ulkoasujen tekemistä jo monta vuotta, mutta mitään koulutusta minulla ei niiden suhteen ole. Teen ulkoasut Photoshop-kuvankäsittelyohjelmalla ja koodaan ne käsin HTML-kieltä käyttäen.
Pyrin noudattamaan tilaajan toiveita mahdollisimman tarkasti. Olen valmis kokeilemaan uusia juttuja koodien kanssa ja opettelemaan asioita saadakseni ulkoasun onnistumaan tilaajan haluamalla tavalla. Ulkoasutilaukset sähköpostiin
laura_pitkanen[at]suomi24.fi .
Kun tilaat ulkoasua, kerro mahdollisimman tarkasti millaisen siitä haluat. Mikäli voit piirtää vaikkapa paintilla jonkinlaisen esimerkin siitä, miten kuvat, linkit yms tulisi sijoitella, niin aina vain parempi.
Kerro minulle värit (anna värikoodit) ja fonttien nimet. Myös kuvat ovat tarpeen ulkoasua toteuttaessa. Voin halutettasi joko koodata ulkoasun valmiiksi saakka tai toteuttaa vain pohjan.
Kun olen saanut ulkoasun valmiiksi, lähetän kuvan siitä tilaajalle sähköpostiin. Mikäli korjattavaa löytyy, suoritan korjaukset mielelläni! Kun ulkoasu on kaikin puolin valmis käyttöön, tilaaja maksaa sen ja saa pohjan sekä tarvittaessa koodin käyttöönsä. Maksu suoritetaan laittamalla rahat tililleni.
Ulkoasun hinta on sen monimutkaisuudesta ja koodauksesta riippuen 5-20e.
Print screenejä tekemistäni ulkoasuista
Viemällä hiiren kuvan päälle saat lisätietoa sen tekotavasta. Kuvat suurenevat klikkaamalla!