YLLÄPITO
Photobucket Nimi: Laura
Netissä: Lara, Lazie, Larchzie
Syntynyt: 18.10.1991 --> 18-vuotias
Asustaa: Joensuu
Koulutus: Joensuun Norssin abiturientti
Irc-galleria: Lazie
Musiikki: Heviä, rockia, punkkia, suomirokkia

Läksin voi helpoiten tavata Joensuusta joidenkin koirajuttujen yhteydestä, se kun on joku koiratyyppi nääs. Mutta ööö hevosiakin se vammaa ja kaikkea äh Läks on taitava ihmisten ja piirtovälineiden kanssa ja monesti öisin se pelastaa maailmaa hyvyydeltä pahuudellaan. Läks on itse Saatana, ja joskus tämä puoli tulee hänessä esiin niin julmalla tavalla, että heikompaa hirvittää. Läks pelkää Jeesukseen liittyviä juttuja, mikä omalta osaltaan
vahvistaa Saatana-käsitystä. Läksin loppu se on.

-Maikki


VAPAA-AIKA
Minulla on paljon elukoita hoidettavanani, ja niiden kanssa menee runsaasti aikaa. Tärkein ajanvarastaja onkin varmasti nuori shetlanninlammaskoirani Minttu, jonka kanssa toki lenkkeilen, myös treenaan tokoa, sekä agilityä, käyn mätsäreissä ja näyttelyissä. Minulla, tai paremminkin perheelläni, on myös toinen koira, sekarotuinen Timi, jonka viihtyvyyden takaaminen on lähinnä vanhempieni tehtävä. Muuta eläimistöä edustavat talvikkoneiti Jutta Urpilainen sekä rottaveljekset Mahone ja Kellerman.

Kun minut seitsenvuotiaana tungettiin ratsastuksen alkeiskurssille, jumahdin hevosiin ihan täydellisesti. Olen ratsastanut niin este- kuin kouluryhmissäkin, ja esteissä hypännyt 80cm rataa ja koulua mennyt heA-tasoisessa ryhmässä. Kisannut en ole. Sen sijaan monta vuotta reissasin raveissa hoitohevoseni taustajoukoissa, ajoin ja hoisin tätä lämppäritammaa ja tutustuin näin ravipuoleen. Vuoden 2008 alussa neiti kuitenkin myytiin. Nykyään liikutan aina ehtiessäni paria mukavaa ruunaa, joiden kanssa tulee touhuttua yleensä pari kertaa viikossa.

Suuri osa elämästäni kuluu melko sujuvasti myös tietokoneella. Mesessä on paljon tovereita, joiden kanssa voi jutella. Samaan aikaan sopii toki kuunnella musiikkia, päivittää kotisivuja tai pelailla niissä muutamissa roolipeleissä, joissa olen mukana. Andriaana on se ykkönen, ja nettimaailmassa olenkin varmaan eniten tunnettu juuri Andriaanan ylläpitäjänä. Aloitin roolipelaamisen vuonna 2005, ja ensimmäinen paikka missä pelasin oli juuri Andriaana.

Tietenkin myös piirrän ja maalaan parhaani mukaan. Milloin sarjakuvaa, milloin ihan normipiirustuksia. Harrastuksiini kuuluu myös valokuvaaminen. Kuvaan lähinnä eläimiä, omiani ja tuttujen. Kamerana toimii tällä hetkellä Nikon D50, kelpo peli.


MINÄ
Olen tiettyyn pisteeseen asti hyvinkin sosiaalinen ja minusta on hauskaa tutustua uusiin ihmisiin. En kuitenkaan pidä läheskään kaikista, ja hyvin nopeasti pienetkin asiat saavat minut inhoamaan jotain tiettyä ihmistä. Yritän silti tulla toimeen. Jotenkin.
Uusien tyyppien kanssa olen ensin melko jäässä, mutta kyllä se siitä. Puhuminen on kivaa.
Iltaisin kaipaan joka tapauksessa omaa rauhaani, ja silloin datailen kaikessa rauhassa ja annan rottieni ja hamstereiden jaloitella lattialla.

Tykkään lukea ja katsoa hyviä leffoja. Elokuvia ei kuitenkaan turhan usein tule katseltua, en ole nähnyt varmaan kuudesosaakaan kaikista must-see leffoista! Suosikkielokuvani on joka tapauksessa Donnie Darko. Melko tykkejä ovat myös V for vendetta ja useat piirretyt. Kirjojen parissa olen kovasti ihastunut Näkijän Taruihin ja Lordi Kultaiseen, Tolkienin tuotantoon sekä Tuntemattomaan Sotilaaseen. Parhaita koskaan. Televisiota en turhan paljon katsele, mutta Salkkarit, House, Pako ja BB ovat kaikki melkoisen hauskoja. Sarjakuvissa jyrää Blacksad.

Pidän suuresti kaktuksista, kahvista ja lävistyksistä. Olen kasvissyöjä, enkä pidä salmiakista. En myöskään sauno. Minulla on silmälasit ja nenäkoru sekä yhteensä viisi reikää korvissani. Rakastan junalla matkustamista ja sitä, että saan olla yksinäni kotona. Sellainen setä olen minä.




LÄRPÄKKEITÄ